maanantai 11. maaliskuuta 2013

Lupa lurkkia

Helmikuu 2013 oli ensimmäinen kuukausi, jolloin perehdyimme parvityöskentelyyn. Olemme käyttäneet xTunea, joka on osoittautunut helpoksi ja käyttäjäystävälliseksi työvälineeksi. Meitä on ollut yhteensä noin 30 henkilöä eli käytännössä toimialan johto: aikuiskoulutuksen johtotiimi ja tiiminvetäjät mukana pilotissa. Periaatteenamme on ollut, että "johto johtaa omalla esimerkillään" yhteisöllisen online-työskentelyn edistämistä.


Ennen kuin varsinaiseen parvityöskentelyyn lähdettiin oli tärkeää, että heti aluksi Janne Ruohisto perehdytti meitä tulevaan työnmuutokseen. Itselleni päällimmäisenä on jäännyt mieleen keskeinen viesti, että kaikkien ei heti alkuun tarvitse olla niitä aktiivisiä online-työskentelijöitä tekijöinä tai avustajina, vaan oikeasti on "LUPA LURKKIA" ja perehtyä uudenlaiseen tapaan toimia.

Toinen perehdytystilaisuus oli 6.3.2013, jossa mukana oli sekä parvityöskentelyssä alusta asti mukana olleita että uusia henkilöitä eli lähinnä verkko-opetuksen kehittäjiä. Samalla laajennettiin pääkäyttäjien oikeudet kaikkille pilotissa tähän asti mukana oleville. Parvityöskentely on lähtenyt liikkeelle step-by-step, mikä on osoittautunut hyväksi tavaksi edetä. Parvityöskentelyä kohtaan on alkanut herätä uteliasta kiinnostusta, mikä on hyvä merkki. 

Viime viikon perehdytystilaisuuden keskustelussa nousi esille tutut teemat eli miten muuttaa yksintekemisen työkulttuuria yhdessätekemiseksi. Toisaalta, miten rohjeta kertoa omasta osaamisestaan muille, sillä siinä samallahan sitä myös paljastaa omaa osaamattomuuttaan. Myös siitä keskusteltiin, että parvityöskentelyn kulttuurissa jokainen työntekijä tuo työyhteisöön lisäarvoa ja siinä samalla innostaa muitakin jakamaan omaa osaamistaan työyhteisössä. 

Tällä hetkellä meille on xTunessa 32 parvea, joissa käydään keskustelua jonkin idean, ongelman, tavoitteen, projektin tai vapaan aiheen kimpussa. Monet uuden parven perustaneet ovat huomanneet, että kun annan omasta osaamisestani muiden käyttöön tietotaitoani niin myös saan muilta käyttööni heidän osaamistaan. Tietysti osaamisen jakamisessa on se mahdollisuus, että pääsee oppimaan toisilta ja yhdessä toisten kanssa. Toisaalta, mikä onkaan motivoivampaa työyhteisössä, kun työntekijä pääsee tuntemaan, että omalle osaamiselle on käyttöä ja sitä arvostetaan työyhteisössä.

Jotta parvityöskentely olisi mahdollisimman helppokäyttöistä, olemme ottaneet käytöön mini iPadit. Olemme järjestäneet kaksi koulutuskertaa parviväelle, miten tabletti toimii käytännössä. Yhtenä haasteena on ollut langattomien verkkojen huono kattavuus eri toimipisteissä ja myös ainakin ajoittainen toimimattomuus. Edellenkin haemme työskentelymallia, minkälaista mobiilityö voisi olla parhaimillaan parvityöskentelyssä. 


Tässä viereisessä kuvassa parvityöskentelyn etujoukko toisessa koulutuspäivässä jakamassa kokemuksia ja miettimässä, miten parvityöskentelyä voisi hyödyntää omassa työssään. 

Suunnittelijamme Laura aikoi ottaa xTune käyttöön perehdytyksen välineenä opintosihteereille. Loistava ajatus. Miksi juosta ympäri Päijät-Hämettä, kun perehdytystä uusiin asioihin voi tehdä ainakin osittain myös online-parvessa.


Koko aikuiskoulutuksen henkilöstö perehdytetään parvityöskentelyyn  27.3.2013. Sen jälkeen on taas luvassa lisää kokemuksia parvityöskentelyn edistymisessä Koulutuskeskus Salpauksessa.